●Tietoyhteiskunnan heikot tuntosarvet
Puhelinhaastattelijat kerjäävät vastauksia surkeissa työoloissa suoritepalkalla.
●Lissu brassailee
Lissu Lehtimajalle kaikki hyvä tulee Brasiliasta.
●Tietoyhteiskunnan heikot tuntosarvet
Puhelinhaastattelijat kerjäävät vastauksia surkeissa työoloissa suoritepalkalla.
●Lissu brassailee
Lissu Lehtimajalle kaikki hyvä tulee Brasiliasta.
●Metallin maku
Kymmenen vuotta sitten koneveistäjä Markus Copper luonnosteli kuuluisimman teoksensa.
●Säteilyn edistämiskeskus
Pääkirjoitus: Öljyn ehtyminen pakottaa ajattelemaan paitsi energiavaihtoehtoja niin myös suojautumisvälineitä ekologis-taloudellisen romahduksen varalle.
●Piltit piikille
EU päätti kesäkuussa, että lääkeyhtiöiden on testattava tuotteensa jatkossa myös lapsilla.
●Lyhyesti
Kuukauden uutisia uraaniaseiden täyskiellosta, vapaaehtoistyöstä ja ruotsalaisesta sivustosta, jolla huutokaupattiin työsuorituksia.
●Balkanin hyvikset & pahikset
Miljoonabudjetilla tehdyt festarit hengästyttävät, etenkin kun Bosnia-Hertsegovinan perusarki on yhä kaukana glamourista.
●Maailma & me
Sattumuksia maailmanpolitiikan tiimoilta.
●Mitä on feminismi?
Kaarina Hazardin Kontallaan-kirjan nimi perustuu äidin asentoon tämän haroessa leluja sohvan alta sekä naisen asentoon yhteiskunnassa. Se on täynnä pauhaavaa feminististä mediakritiikkiä.
●Silmien sulkeminen ei auta
Toisinajattelija: EU:n suhtautuminen Turkkiin ja kurdikysymykseen on ristiriitainen. Ilmeisesti EU-maissa ajatellaan, että jos Turkin jäsenyysneuvottelut kariutuvat, niin yhteistyö jatkuisi nykyisenlaisen Turkin kanssa.
●God, I hate this War!
Panjanen kylässä Mosambikissa siedetään vanhaa vihollista.
●Sinä pohjoinen
Ajankohtainen kuva suomalaiselta valokuvaajalta. Tällä kertaa Susanna Majurin Sinä pohjoinen -näyttelystä.
●Voimakalenteri
Tarkista Voimakalenterista kuukauden toiminta, keskustelut ja parhaat bileet!
●Valonkantaja
Slaavilainen maailmankatsomus ruumiillistuu systemassa, Neuvostoliiton lahjassa turpiinottamisen ja -antamisen ystäville.
●Elena
Kuukauden tarina.
●Optimistin oljenkorsi
Öljynehtymiskonferenssissa Pisassa optimistisin asiantuntija uskoi, että vuotuinen 2,6 prosentin öljynkäytön vähentäminen saattaisi estää täydellisen taloudellisen romahduksen.
●Kiinan malli ja Wal-Mart
Sananvalta: Wal-Martin tuotteista 80 prosenttia on jo peräisin Kiinasta, joten on jotenkin luontevaa, että niitä myydäänkin siellä.
●Laitonta ruokaa Damissa
Surinamelaista ruokaa Hollannista.
●Salaliitto
Mitä tapahtui syyskuun 11. vuonna 2001? Fiktiot, faktat saati sitten muut tekeleet eivät ainakaan selvennä, mitä todella tapahtui.
●Muut lehdet
Muiden lehtien parhaita paloja!
●Komedia oikeussalissa
Syytteet Göteborgin mellakoinnista kahta suomalaista aktivistia vastaan hylättiin. Tuomari kehotti aktivisteja maastoutumaan ensi kerralla paremmin.
●Poliittisen väkivallan uhkaa liioiteltiin
VR:n makasiinien tulipalo Helsingissä toukokuussa käynnisti intohimoisen keskustelun poliittisen väkivallan rantautumisesta Suomeen.
●Kuurojen keskustelu
Toisinajattelija: Liike muuttui fanaattiseksi ja painostuskeinona se katkaisi maita yhdistävän sillan useiksi kuukausiksi puolustaakseen elämää ja ehkäistäkseen kolmisilmäisten kalojen ja radioaktiivisten lasten syntymän.
●Lehdot jyrän alle
Arvokas Heritynniemen jalopuulehto Valkeakoskella aiotaan rakentaa joka tapauksessa.
●Koirasusi
Poliittinen eläin: Risteytymistä tapahtuu luonnossakin, mutta kotikoiran ja vapaan villin suden välillä kuitenkin niin vähän, ettei sen ole katsottu muodostavan uhkaa suden geneettiselle puhtaudelle.
●Mutainen kultani
Ihmisen luonto: Jopa Haapsaluun eksynyt The Timesin toimittaja ihastui mudassa kylpemisen saloihin.
●Annikin tähden
Rakennusten modernisointi uhkaa tuhota tamperelaisen 100-vuotiaan puutalokorttelin yhteisöllisyyden.
●Ristiinpukeutujia ja pyhimyksiä
Pienenä halusin olla poika ja ohjasin kirjoittamiani näytelmiä, joissa esitin yhtä poikapäärooleista.
●Ponnistus maan alta
Elisabeth Underground taistelee markkinakoneistojen tuulimyllyjä vastaan ja julkaisee levynsä itse.
●Levyt
Arvostelussa Maritta Kuulaa, Fatima Spar und die Freedom Friesia ja Kronos Quartet and Asha Bhoslea.
●Ajatuksen kipinöitä
NollaYzi voitti tällä vuonna neljättä kertaa järjestetyn yhteiskunnallisen rap-kisan.
●Pudonneita muistoja
Intialaiskirjailija Jha sukeltaa kirjassaan Jos korkealla pelottaa sukujen arkkityyppeihin, joihin myös kirjan lukija uppoaa.
●Kapitalistista kommunismia
Viis ajatuksista: Niin, mitä Pohjois-Koreassa sitten riittääkään? Ydinaseita, nälänhätää ja animaatioita.
●Karjalasta kajahtaa
Laulu Lappeenrannasta.
●Ongelmanasettelija
Tanskalaisen elokuvaohjaajan Per Flyn mukaan homma ei ole hallinnassa.
●Voiman tv-liite
Kuvaruudun kuninkaat syyskuussa.
●Valkokangas
Joskus kannattaa katsoa elokuvia.
●Voima testaa kirjailija Pentti Haanpään pyöräilyreitin
Valkoisen reunaviivan päältä on löytynyt matkamiehen nimi ja tasaisesti pyörivän eturattaan alla vilistävä viiva on ottanut valtaansa: vapaudentunne pyöräilykypärän alla ja ajolasien takana on tuntunut mahtavalta.
●Lukijaposti
Lukijoita puhuttaa Steen1:n kolumni ja Kimmo Jylhämön pääkirjoitus Voimassa 6/2006.
●Ruma jälki eliitin eteisessä
Katutaiteen puolustajat järjestivät viime vuoden tapaan mielenosoituksen Helsingissä 24. elokuuta.


































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi