●Voiman lukijakysely
Täällä linkki Voiman lukijakyselyyn!
●Väsynyt susi
Aki Kaurismäki puhuu politiikkaa, mutta kajoaa myös elokuvien tekemiseen.
●Ammattilaiset asialla
Eurooppalaiset seksityöläiset vaativat ihmisoikeuksia.
●Vaatimattomasti teidän
Pääkirjoitus:Voima-lehdessä ei täydellinen itseriittoisuus onnistu, vaikka riippumattomuus onkin lähtökohtamme.
●Reikä kukkarossa
Pääkirjoitus: Verotarkastajien mukaan yhtiöt jättivät vuosina 2002–2003 perimättä 1 073 miljoonaa euroa ”ulkomaisilta” omistajilta.
●Kesäkuun lista ravistaa Ruotsin puoluekenttää
Uusi puolue napsii rusinat pullasta oikeistolta ja vasemmistolta.
●Kirjan kannet kiinni!
EU-komissio haluaa rahastaa Suomen julkisilla kirjastoilla.
●Lyhyesti
Uutisia lyhyesti Tammisaaresta, Etelä-Aasiasta, Venäjältä, EU:sta ja Turkista.
●Vain yksi Wuori
Sananvalta: Tutustuin Matti Wuoren ajatuksiin lukioikäisenä lukiessani isosiskolta lainaamaani Titanicin kansituolit -kirjaa.
●Betoni herää
DDR-kerrostaloja puretaan Saksassa. Elementtien kohtalona on kertyä jätevuoriksi tai päästä uuteen käyttöön.
●Tukiaisteatteria pellolta
Yli puolet maailman ihmisistä asuu pienviljelijäperheessä. Nyt heiltä saatetaan viedä tuhkatkin pesästä.
●Kamppailu Kosovosta
Serbipoliitikot ovat Kosovon neuvottelujen alkaessa puun ja kuoren välissä.
●Maa liikkeessä
Voima sai yllätyksellisen tilaisuuden piipahtaa Kambodžassa.
●Maailma & me
Tapahtumia ja uutisia maailman ääristä.
●Tupakkaunelmia
Rahakasvit nostattavat tunteita pakolaisleirillä Ugandassa.
●Kirje Putinille
Pietarilaiskirjailija Mihail Berg kirjoitti kirjaksi näkemyksensä Venäjän presidentistä, ”huligaanin alusta”.
●Mekko
Olen kutsunut siskon sunnuntaipäivälliselle.
●Oi peruna!
Boliviassa herkutellaan tutulla juurimukulalla.
●Lisäresepti vain netti-Voimassa
Sorayan kasviskeitto vain verkkoversiossa!
●Ideologista avantouintia
Rahan voima: Yhdysvaltalainen terveydenhuoltomalli ei saisi Suomessa kannatusta.
●Vapaalla vyöhykkeellä
Joukko kuntia ja kaupunkeja on riisunut vapaakaupan pakkopaidan.
●Muut lehdet
Muiden lehtien parhaita paloja.
●Polis ja poliisi
Mari Kallialan tähtäimessä ovat radikaalit eläinaktivistit ja heidän toimintansa rinnastaminen 1970-luvun äärioikeistoon.
●Läsnä-älyn aallokoissa
Toisinajattelija: Uutisen kärki valitsee puolensa.
●Metsäkiistojen keskiössä
Poliittinen sieni on tällä kertaa sitruunakääpä.
●Kaamoksen kuu
Poromiesten työpäivät poroerotteluaikana ovat pitkät, aurinko ei näyttäydy ja Metsähallitus puhaltaa niskaan.
●Varjojen maa
Ihmisen luonto: On virhe ymmärtää mainokset vain välineeksi edistää myyntiä.
●Maalarikeiju ja yksisilmäiset
Auli Järvelän kuvat antavat lepohetken sanoista.
●Isi ja äiti piirtävät
Oululainen Asema Kustannnus testaa päiväkirjamaista sarjakuvakerrontaa.
●Koko valtio taidetta
Muu ry jatkaa mikrovaltioanalyysia uudessa Protocols-kirjassa.
●Haitarin sanaa
Maria Kalaniemi on jo vuosia tehnyt lähetystyötä kansanmusiikin puolesta.
●Valistuksen asialla
Levyt: Vain täysi jästi ryhtyy esittämään päinvastaisia näkemyksiä.
●Joululauluja tulisesta pätsistä
Musiikkitoimittajalla on joulua rinnassa.
●Näin luennoi Costello
Nobelkirjailija Coetzee loikkaa eläinten nahkoihin ja kirjailijahahmon ihon alle.
●Elinkautinen
Media-assistentti ja punkmuusikko Hanna Kauppinen lukee Hanna-Riikka Kuisman Elinkautisen ja kirjoittaa viisi ajatusta.
●Paidattoman miehen huuto
Luoma: Päätin tulla kertaheitolla kunnon mieheksi, ostin pontikkapannun; nykyään naisiakin rakennetaan juomalla.
●Pienen ihmisen maailma
Sigur Rósin yhteiskunnallisuus on kuvissa.
●Hyvää joulua, sota
Christian Carioinin Päivä ilman sotaa -elokuva on sydäntäsärkevä.
●Voiman tv-liite
Joulunajan tv-tarjontaa.
●Laveiden virtojen vaiheilla
Toimittaja Ville Ropposen matka jatkuu Obilta Volgalle ja taigasta betonilähiöihin.
●Voima testaa mansikanpoiminnan
Päätin ystäväni kanssa lähteä kokeilemaan työntekoa naapurimaassa, tulimme Virosta Suomeen poimimaan mansikoita.
●Lukijaposti
Lukijoilla on taas asiaa Voimasta.
●Voimakalenteri
Joulu–tammikuun tapahtumia.


































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi