●faktaa itä-helsingistä
Steen 1:sen mielestä on pakko tehdä jotain rankkaa, jos haluaa ottaa kantaa.
●onko kukaan nähnyt maxia?
Tiedätkö wherethefuckarewe-linnun? Max kysyi, kun tapasimme ensimmäisen kerran.
●voima testaa | vessapaperit
Jos maailman väestörikkaimmat maat alkaisivat käyttää vessapaperia, loppuisi maailmasta puu.
●PÄÄKIRJOITUS iloiset amerikka-päivät
Joku saattaisi äkkinäkemältä ajatella, että Voiman kannessa onkin tällä kertaa automainos ja muuta mainossälää.
●mitä ajattelin tänään
Katsokaahan vain tarkemmin, minkälaista väkeätäällä on. Tuossakin on edessäni vanha nainen ja pieni poika, mummikseen poika kuuluu kutsuvan.
●saara cantell | nainen & peili
Stella kadotti peilikuvansa. Se oli harmillista, mutta ei kovinkaan suuri yllätys.
●aukoton todiste
Irakin sodan alkamisen vuosipäivänä 20.3. järjestetään eri puolilla maailmaa sodanvastaisia mielenosoituksia teemalla Pysäyttäkää sota!
●muuri pilkkoi palestiinalaiskylän
Qaffinissa ”muuri” koostuu piikkilangasta, vallihaudasta, kolmimetrisestä sähköaidasta ja sotilastiestä.
●saksa vastuuseen kansanmurhasta
Namibiassa vietetään tänä vuonna Saksan lyhyen mutta julman siirtomaavallan aikana toteuttaman kansanmurhan satavuotismuistotapahtumia.
●maailma & me
Pariisista käsin toimineen kurdinkielisen Medya-TV:n lähetykset loppuivat helmikuussa, kun Ranskan viranomaiset syytä ilmoittamatta peruuttivat yhtiön toimiluvan.
●vain pakolla takaisin tshetsheniaan
Venäjän viranomaiset haluavat, että loputkin pakolaiset palaavat kotimaahansa, sillä venäläisten mukaan tilanne Tshetsheniassa on "normalisoitunut".
●kuka lohduttaisi kellokauppiasta?
Minä sain siron valkean tikittäjän isoksi tytöksi kasvamisen merkiksi mennessäni kouluun. Tänään harva käyttää enää rannekelloa.
●pinnalla
pinnalla
●kuka mitä häh?
Olen seitsemän vuotta sitten käynyt armeijan. Voinko "erota" puolustusvoimista ilman lisäpalveluksia?
●mustelma
Den Gud älskar lyckan får. Ei se voi minua tarkoittaa. Fammulla on aina se kurpitsailme, kun se sanoo sen, kallistuu yläpuolelleni, ja minua alkaa pissattaa.
●seitanilliset säkeet
Seitan on rakenteeltaan joustavaa, erittäin paljon lihaa muistuttavaa – joillekin kasvissyöjille jopa liiankin lihanoloista purtavaa.
●rahan voima | korruptionvastaista taistelua
”Kuule, nyt on tällainen yllättävä juttu, että minulla on täällä viisi malesialaista, jotka haluavat keskustella suomalaisten etiikasta. He pyytävät sinuakin illalliselle.”
●lukemisen lahja
Jokaisen kriitikoksi aikovan, kritiikkiä harjoittavan tai kriitikon ammattiin leipääntyneen pitäisi ehdottomasti lukea Maurice Blanchot’n esseekokoelma Kirjallinen avaruus.
●london calling
Joskus vaikuttaa siltä, että joillekin lontoolaisille yhteiskunnassaan pärjääminen saattaa olla vähintään yhtä hankalaa kuin ulkomaalaiselle.
●MERENHEIMO pekka
…taivas niin isinsininen helmikuisen auringon loputtomassa loistossa, lumi aivan marianvalkoista, punatulkut noppivat pensaikon vihreää talipalloa, jäätynyt meri ihan pikkasen palelee…
●muut
muut
●politiikka
Vuodenvaihteen tienoilla poliittiset nuorisojärjestöt halusivat laillistaa nuuskan myynnin Suomessa.
●tuomas alatalo | yksin ei voi päästä ilmaan
Lapsen yritykset olla itsenäinen eivät onnistuneet. Toisen ihmisen piti aina olla lapsen kanssa vaikeuksia ohittamassa.
●kuinka vaatteet kuormittavat luontoa?
Tekstiilejä on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen niiden ympäristöystävällisyyden perusteella.
●tavara | eräsukset
Kuta leveämmät ja pitemmät sukset, sen parempi niillä on taittaa matkaa ladun ulkopuolella.
●maailman eläimiä | vuorigorilla
Vuorigorilla (Gorilla gorilla beringei) on kädellisistä eläimistä kookkain, ja se on myös yksi ihmisen lähimmistä sukulaisista.
●kulttuuri
Jos on Bettina Rheimsin kuvat Tennispalatsissa jo nähty ja Lindexin kadunvarsimainoksetkin alkavat kyllästyttää, suosittelen käyntiä Kehon muisti -näyttelyssä Hakasalmen huvilassa.
●tartu hetkeen
J. Hearthill Trinityn Haunted Songs on Jussi Sydänmäen viides sooloalbumi.
●parasta juuri nyt
Mitä Kalevalan päivä merkitsee räpartisti Mariskalle?
●kuukauden tärpit
kuukauden tärpit
●LEVYT genrerajoja kumartamatta
Hyvin kauniaislaisella Lasse Mellbergillä on mennytkin: hän on muun muassa roikkunut Suomen sinkkulistan ykkösenä ja lämmittänyt 50 Centiä.
●opiskelijoita barrikadeilla
Opiskeleva aktivisti toimii sujuvasti monella eri sektorilla, omaa lukemattomia eri rooleja ja tasapainoilee kameleontin lailla erilaisissa viitekehyksissä.
●voiman elinkaari | naisasiaa
voiman elinkaari | naisasiaa
●voima puhuu | pitkäjänteistä toimintaa
voima puhuu | pitkäjänteistä toimintaa
●voimakalenteri | maaliskuu
1.-15.3.
●voimakalenteri | maaliskuu
16.-31.3.


































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi