●tasa-arvoa myös miehille
"Yhteiskunta ajattelee niin, että äijä muuttakoon pieneen murjuun ja ottakoon lapset sinne silloin tällöin jos kehtaa", Ralf Sund kertoo avioerostaan.
●PÄÄKIRJOITUS kaunis ja hirvittävä asia
Kohta puhuttiin jo totuudesta, ja todettiin, ettei ole olemassa vain yhtä totuutta, vaan niitä on yhtä monta kuin on näkökulmia milloin mihinkin käsiteltävänä olevaan asiaan.
●kuka pelaa ulkomaankortilla?
Viime aikoina poliittisena maanpetturuutena on pidetty jopa puheenvuoroja, joissa on ennustettu kansainvälisen ympäristöliikkeen ottavan Suomen silmätikukseen, mikäli täällä päädytään rakentamaan lisää maailmalla huonossa huudossa olevaa ydinvoimaa.
●ydinvoima on halpaa – tai sitten ei
"Jos perustamme ilmastopolitiikkamme ydinvoimalle, miten käy, jos se osoittautuukin myöhemmin liian kalliiksi?"
●lahja taivaalta
Lentokoneista pudotetuissa viesteissä on ollut piirros Osama bin Ladenista pelaamassa shakkia Afganistanin kartan muotoisella pelilaudalla, pelinappuloinaan tunnetuimmat talebanjohtajat.
●saara cantell | naisten päiviä
Uimahallin saunassa paljastuvat ne salatut elämät, joista ei koskaan kerrota julkisesti. Uutisten vanhat naiset ovat karujen tilastojen mykkää kuvituskuvaa, apaattisina hoitokotien vuoteissa makaavia.
●maailma & me
Yhdysvaltojen ydinvoimaloissa on niin sanotusti tilanne päällä sen jälkeen kun hallitus lähetti maan ydinvoimaloille kiertokirjeen, jossa varoitettiin Al Qaidan terroristien suunnitelmasta iskeä ydinvoimalaan.
●viekö mies konetta vai kone miestä?
Jori Sjöroos näyttäisi Turkuun tulevalle futuristille ensimmäisenä tähtitornin ja Tähtitorninmäen.
●milla rinne | mistä sais hyvät kuteet?
Sponsorointi on hyvin tuttua urheilun parissa, mutta sopiiko se nyt niin hyvin musiikkiin? Eikö kuitenkin muusikoille pitäisi olla pääasiana itse musiikki, ja muu on sitten ihan toisarvoista?
●LEVYT | testissä maaliskuun kovat kotimaiset
Kaikki Juicen levyllä on kuultu moneen kertaan aiemminkin, mutta ehkäpä pommikonelaivueet uhkaavat alituiseen herkän runoilijan sielua jo kuudennentoista yön painajaisissa.
●rahan voima | vierustoverina terroristi
Totesimme Amirin kanssa, ettei rauhaarakastavilla ihmisillä ole tässä tilanteessa juuri muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Onneksi sentään voi keskustella ja vaihtaa mielipiteitä ja luottaa siihen, että jossain vaiheessa koittaa taas valoisampi aika.
●itua elämään
Pitkän ja pimeän talven jälkeen elimistön vitamiinivarastotkin alkavat olla vähissä. Elinvoimaa pitäisi ropauttaa kroppaan, mutta kaupassa kituuttavat, maalismasennuksesta kärsivät teneriffantomaatit eivät juuri houkuttele.
●PUHEENVUORO
Vuosituhannen vaihteessa lähes puoli miljoonaa suomalaista eli köyhyysrajan alapuolella. Suomessa on 10 000 asunnotonta, ja määrä vain kasvaa.
●voima puhuu | paratiisin lapset
voima puhuu | paratiisin lapset
●voiman elinkaari | riidanaiheita
voiman elinkaari | riidanaiheita


































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi