Juon chaita vanhan delhiläisen slummisiirtolan terveyskeskuksessa. Edessäni istuu väsyneen näköinen lääkäri. Kello on kaksi, mutta keskus on jo suljettu. Palveluajat ovat vain kello kahdeksasta yhteen. Lääkäri selittää, että terveysaseman lääkäreillä on 30 sekuntia aikaa per potilas. Syöminen ja juominen päivän aikana ei tule kuuloonkaan. Usein potilaat haistattelevat ja repivät reseptejä, koska terveyskeskuksessa lääkkeistä ei ole tietoakaan ja apteekissa on liian kallista. Alueen yleisimpiä sairauksia ovat syyhy ja erilaiset hengitystietulehdukset.

Seuraavana päivänä tuijotan edessäni olevaa julistetta, jossa lukee "Don’t trade away our lives". Olen tullut Delhin HIV-positivisten kerhohuoneelle ja katselen, kuinka aktivistit valmistautuvat ensi viikkoiseen mielenosoitukseen. Huoneessa käy kova kuhina. Sovitaan, kuka vastaanottaa muualta saapuvat bussilastilliset, kuka on yhteydessä mediaan. Minä juon taas chaita.

Kun valmisteluista saadaan sovittua, Delhi Netwok of Positive People –verkoston pääjärkkäri Loon kertoo minulle, kuinka maan HIV-positiivisia huolestuttaa parhaillaan neuvoteltava EU-Intia vapaakauppasopimus. Kuten jo aikaisemmassa blogissani ennen joulua kuvailin, sisältää kauppasopimus patenttiasetuksia, jotka kieltäisivät osittain tai kokonaan geneeristen lääkkeiden valmistuksen Intiassa. Pelottavaa asiassa on, että Intia on yksi maailman suurimmista geneeristen lääkkeiden tuottajamaista, joskus "maailman apteekiksikin" nimetty. Esimerkiksi HIV-positiivisista köyhien ja keskituloisten maiden asukeista 92 prosenttia käyttää Intiassa valmistettuja lääkkeitä. Loonia ja muita verkoston vapaaehtoisia pelottaa, etteivät he kohta enää saa estolääkkeitään.

Olen työmatkalla Delhissä ja koluan Intian terveyssektoria. Kaupunki on täynnä ääripäitä. Peilaan terveyskeskusvierailuani tarinaan, jonka Delhissä asuva ystäväni Tiina kertoo minulle umpisuolestaan ja teksasilaisesta Sarahsta.

”Leikkasivat joulukuussa umpisuoleni. Aidossa intialaisessa sairaalassa. Sairaalasängyn laidalta näkymiä oli kaksi. Vasemmalla, sälekaihdinten takana, pilkotti telttaleiri. Max Super Speciality Hospitalin viereen rakennettiin hotellia. Rajat ylittäneet työläiset, luultavasti Biharin osavaltiosta tulleet paania purevat miehet ja naiset, muurasivat pitkän päivän hienoja huoneita, ja siirtyivät sitten pressuista taittelemaan yösijaansa.

Oikealla puolella oli muumio. Se tuotiin, kun en vielä tiennyt, mikä minua vaivasi.

Hänen saapumistaan valmisteltiin pitkään ja hartaasti. Vaihtoivat erikoispatjaa, säätivät ilmastointia, piippauttivat hengityskonetta. Minua hävetti. Minä herkkä kehitysaputyöntekijä makasin tässä nyt tiputuksessa, koska aamulla vähän oksetti, enkä jaksanut mennä töihin. Muumion ongelmat olivat taatusti vakavampia.

Siltä se näytti: oli aivot kapaloitu, jalat poikki ja rinnat paketissa. Aamuyön tunteina hänen hengityksensä korisi, kun raukkaparka vaikersi hoitajilta särkylääkkeitä.

Sarah oli tullut Delhiin yksin. Ensimmäisenä päivänä oli ollut kiertoajelu, toisena shoppailua, kolmantena kasvohoito ja hierontaa. Neljäntenä päivänä hän oli tullut Maxiin ja teetättänyt operaatiot: nenä, rinnat, vatsa ja reidet. Viisi päivää piti olla sairaalassa, kymmenentenä päivänä oli paluulento Teksasiin ja kuuden viikon päästä sai irrottaa viimeisetkin siteet.

Matka Intiaan oli huolella suunniteltu. Boliviasta saisi halvemmalla, mutta Delhi tuntui luotettavammalta. Sairaala tarjosi hyvän diilin: "niillä oli oma hotellikin ihan leikkaussalin vieressä."

Opin, että Intia on yksi maailman suosituimmista terveysturismin kohteista, etenkin kauneusleikkauksien osalta. Vuosittain lahes 500 000 ulkomaalaista käy hoidoissa Intiassa. Maassa on huippulaatuaan oleva yksityinen terveyssektori, jossa saa vaikka mitä palveluja suhteellisen edullisesti, eikä aika- tai resurssipula paina ei Max Super Speciality Hospitalia eikä muitakaan Delhin huippusairaaloita. Jos vastaanotolle menee korvakipuisena, lääkäri skannaa samantien aivot. Eräänä iltana Tiinan puhelimeen tulee tekstiviesti, jossa ilmoitetaan, että nyt Max Super Speciality Hospitalin huoneisiin on asennettu DVD-laitteet.

Teksasilainen Sarah on surullinen tapaus kaikin puolin. Intialaisen tuttavan mukaan Sarahin kaltaiset terveysturistit ovat kuitenkin hyvästä, koska tuovat maahan vaurautta. Ja onhan Intiassa kuulemma vielä joitain solidaarisuuden nimissäkin toimivia sairaaloita, joissa varakkaat ja biharilaiset työntekijät makaavat vieretysten huippulääkäreiden hoitaessa heitä.

Eivätkä Maxinkaan asiakkaat ole pelkkiä Saroheja, vaan suurin osa asiakkaista on hyväosaisia intialaisia. Onneksi hyväosaisia riitt??, koska maassa tosiaan tarvitaan rahaa hyv?n terveydenhuolloin saamiseksi. Yli 70 prosenttia maan terveyskustannuksista katetaan yksityisten henkilöiden rahoilla. Valtio tukee terveyssektoria parillakymmenell? prosentilla, avunantajamaat heppoisella parilla prosentilla. Yksityistä sektoria ei ole s??nnelty juuri mitenk??n.

T?stä johtuen maan köyhimpään viidennekseen kuuluvalla henkilöll? on kuusi kertaa pienemm?t mahdollisuudet saada terveydenhoitoa kuin maan rikkaimmalla viidenneksell?.

Lähden Intiasta turhautuneena ja ärsyyntyneenä, vaikka yritänkin postmodernina maailmankansalaisena ymmärtää ja hyväksyä. Mietin, kuka se pälli olikaan, joka kehtasi joskus väittää jotain vapaan markkinatalouden trickle-down-efektistä? Ja kuka sen ajatuksen on istuttanut intialaisten päättäjien päähän?

Sallinette minun tällä kertaa omistaa blogini Belgialle eikä EU:lle. Tässä maassa tehtiin nimittäin viime viikonloppuna pienoista historiaa. Maassa, jossa kansalaiset vaikuttavat olevan harvinaisen vähän kiinnostuneita polittisesta aktivismista verrattuna ranskalaisiin naapureihinsa, oli yli 30 000-päinen mielenosoitus. Ja mitä siinä vaadittiin?

Hallitusta.

Sunnuntaina vietettiin Belgian 224. hallituksetonta päivää viime kesäkuussa pidettyjen vaalien jälkeen. Näin Belgia päihittää kevyesti entisen euroopanennätyksen, jota Hollanti piti nimissään 208:lla päivällä. Eikä enää ole kuin kuutisenkymmentä päivää maailmanennätykseen, jota Irak pitää nimissään 289:llä päivällä.

Mutta siis niin, sunnuntaina Brysselin kaduille kokoontui tuhansia ihmisiä ns. SHAME-mielenosoitukseen, jonka ranskan- ja flaaminkieliset opiskelijat olivat järjestäneet yhdessä nettialoitteella www.230111.be.

Tempaus herätti ihmisissä patrioottisia tunteita. Brysseliläinen pariskunta halusi antaa sunnuntaina syntyneen lapsensa toiseksi nimeksi Belgique (Belgia). Maassa tunnettu koomikko Philippe Geluck kannusti ihmisiä aloittamaan ”simpukoita ja ranskalaisia” vallankumouksen, Tunisian jasmiinivallankumouksen mukaisesti. Eräs tunnettu näyttelijä puolestaan yllytti ihmisiä kasvattamaan partaansa kunnes ”kriisi” on ratkaistu.

Viime kesäkuussa kirjoitin tähän blogiini syistä, joiden takia Belgia on ajautunut nykyiseen jamaansa, joten jääköön niiden asioiden syväanalyysi tällä kertaa. Mainittakoon kuitenkin, että sen seitsemän kuukauden aikana kun maassa on käyty hallitusneuvotteluja, ovat ongelmat vaan syventyneet ja autonomiaa haluavat flaamit ja yhtenäisyyttä haluavat wallonialaiset ajautuneet kauemmaksi toisistaan.

Mutta mielenosoitukseen tulleet ihmiset, joista monet olivat nuoria opiskelijoita, vaativat hallitusta hinnalla millä hyvänsä. Kellään ei kuitenkaan tainnut olla reseptiä siihen, miten sopuun päästään. Monet pelkäävät, että maan maine kärsii, että talous heikkenee, tai että sosiaaliturva on vaakalaudalla. Jotkut ovat ehkä vaan menettäneet toivonsa nykyisiin sisäpiiripolitiikkohin. Hallitusneuvottelut ollaan käyty enimmäkseen suljettujen ovien takana, ja ihmiset eivät ole täysin kärryillä siitä, missä mennään. Niinpä joidenkin mielestä kyseessä on monella tapaa vaan puolueiden välinen kiista, ei niinkään ihmisten.

Mutta kaikkien mielestä mielenosoituksessa ei ollut järkeä. Näiden belgialaisten mukaan hallituksen vaatiminen ei itsessään ole oikea lääke maan vaivoihin. Maan hallintoa ja vaalijärjestelmää pitäisi uudistaa laajalta, kuten myös ihmisten asenteita.

Itse kuulun kieltämättä näihin jälkimmäisiin. Olen vakuuttunut siitä, että Belgia tekee parin kuukauden päästä historiaa hallituksettomuuden maailmanennätyksellä. Siitä on helppo vakuuttua tämän videon katsottuaan.

Uusi vuosi ja uudet kujeet, myös Brysselissä. Kohujen keskellä painiskeleva Unkari otti kontolleen unionin puheenjohtajuuden ja EU:n vuoden 2011 teemavuosi lanseerattiin. Tänä vuonna teemaksi on nostettu vapaaehtoistyö.

Viime vuonna yritin pariin otteeseen selvitellä, mitä käytännössä tarkoitti, että vietimme Euroopan köyhyyden vastaista teemavuotta. Asia ei koskaan oikein selvinnyt. Entä sitten vapaaehtoistyön teemavuosi? Siinä vasta pähkinä.

Komission mukaan vapaaehtoisuus on valittu teemaksi muun muassa siksi, että vapaaehtoistyöskentely voi parantaa ihmisten työtaitoja ja edistää työllistymistä. Tämä on erittäin tärkeää nyt talouskriisin aikaan, jatkaa komission tiedote. Vapaaehtoistyöllä on kuulemma tärkeä rooli niinkin monella sektorilla kuin koulutus, nuoriso, kulttuuri, urheilu, ympäristö, terveys, sosiaalityö, kuluttajaturva, humanitaarinen apu, kehitysyhteistyö, tutkimus, mahdollisuuksien tasa-arvo ja ulkosuhteet.

Siis hetkinen. Tajusin, että olen itsekin tehnyt paljon vapaaehtoistyötä. Nuorempana puuhastelin muun muassa nuorison, kulttuurin, ympäristön ja joskus urheilunkin parissa. Ja kävinhän jopa monella ensiapukurssilla, joten olin varmaan vapaaehtoistyöläinen terveyssektorillakin. Erona vaan oli, että sillon (ja edelleen?) näitä asioita kutsuttiin harrastuksiksi. Joskus jopa aktivismiksi. Tai ehkä niitä ei oikeastaan kutsuttu millään nimikkeellä, koska ne olivat osa normaalia arjen kulua.

Vapaaehtoistyöksi tunnistin vaan työni tansanialaisessa katulapsikodissa, joka ehkä sopii kategoriaan "kehitysyhteistyö". Tutkimustyötä en onneksi muista tehneeni ilmaiseksi, mutta sekin saattaa sattua omalle kohdalle tulevaisuudessa, ellen vaihda alaa luonnontieteisiin ja keskity innovaatioiden kehittelyyn.

Toisaalta komission asenne ei kovin paljon yllätä. Vapaaehtoistyön hehkuttaminen on selkeää jatketta filantrooppi-yhteiskunnan kehitykselle, jossa yhteiskunnan hyvinvointi on entistä enemmän yksityisten toimijoiden vastuulla. Rikkaat antavat rahaa "hyvään tarkoitukseen" ja rahoilla rahoitetaan yleishyödykkeitä ja palveluita niin kotona kuin kehitysmaissakin. Palveluita tuottavat palkattujen työntekijöiden rinnalla hyväntahtoiset vapaaehtoiset. Nämä hyväntahtoiset vapaaehtoiset ovat yleensä tarpeeksi varakkaita työskennelläkseen ilman palkkaa.

Ilmaisen työvoiman käyttäminen alalla kuin alalla on myös nykyään laajalti hyväksyttyä. Jos työttömät ja vastavalmistuneet ovat tarpeeksi kauan vapaaehtoisia ja kehittävät siten työtaitojaan, voivat he joskus päästä palkkalistoillekin. Onhan Brysselissäkin suuri palkattomien työntekijöiden joukko, kun niin EU-instituutiot kuin järjestöt ja yrityksetkin rekrytoivat epätoivoisesti työkokemusta haluavia opiskelijoita ja vastavalmistuneita palkattomiin harjoitteluihin.

Vapaaehtoistoiminnalla edistetään komission mukaan myös "mahdollisuuksien tasa-arvoa". Wikipediasta löytyi tälle mystiselle ilmaukselle määritelmä:

"Mahdollisuuksien tasa-arvo on ajatus, jonka mukaan kaikille ihmisille tulisi taata tasavertaiset lähtökohdat tavoitella omaa hyväänsä yhteiskunnassa. Esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunta pyrkii edistämään mahdollisuuksien tasa-arvoa maksuttoman koulutuksen avulla, jotta myös köyhien perheiden lapset saisivat mahdollisuuden korkeaan koulutukseen. Suomalaisessa poliittisessa kentässä näkyvimpänä kokoomus on sisällyttänyt ajatuksen periaateohjelmaansa. Se on myös yksi kokoomuksen julki tuomista arvoista."

Ei kai tässä sitten muuta, kun että käärikäämme hihat ja ryhtykäämme rakentamaan mahdollisuuksien tasa-arvoa vapaaehtoisvoimin. Se tulee huomattavasti hyvinvointiyhteiskuntaa halvemmaksi. Ja muistakaamme, että harrastamisen, hauskuuden ja nauttimisen lisäksi kannamme harteillamme vastuun yhteiskunnasta ja omasta CV:stämme.

Lisätietoa eurooppalaisesta vapaaehtoistyön teemavuodesta löytyy täältä. Sivustolta löydät myös ohjeet, joiden avulla voit lähettää oman vapaaehtoistyötarinasi julkaistavaksi inspiraatiolähteeksi muille vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille.

Viime viikolla Brysselissä näkyi taas piikkilanka-aitoja, mustien autojen saattueita ja poliiseja. Oli EU-Intia-huippukokouksen aika. Poikkeuksena normaaliin brysseliläiseen huippukokousarkeen näkyi piikkilankojen takana myös mielenosoittajia, joiden kylteissä luki muun muassa "hands off our medicine" – kädet irti lääkkeistämme!

EUn ja Intian väliseen huippukokoukseen kohdistui paljon kritiikkiä ja odotuksia. Kokouksessa keskusteltiin nimittäin vuonna 2007 alkaneista Intian ja EU:n välisistä vapaakauppaneuvotteluista. Kauppasopimus oli tarkoitus solmia tämän vuoden loppuun mennessä, mutta neuvottelut ovat takkuilleet ja jatkuvat ainakin ensi keväälle.

Mikä sopimuksessa sitten mättää?

Ensinnäkin sopimusta syytetään rankoista patenttiasetuksista, jotka kieltäisivät osittain tai kokonaan geneeristen lääkkeiden valmistuksen Intiassa. EU:tahan tietysti huolestuttaa, että omille markkinoille vyöryy halpoja lääkkeitä, jotka vahingoittavat eurooppalaista lääketeollisuutta. Neuvotteleville virkamiehille ei ole tullut mieleen, että jos yritykset voittavat, häviävät (menehtyvät?) miljoonat geneerisiä lääkkeitä käyttävät potilaat.

Intia on nimittäin yksi maailman suurimmista geneeristen lääkkeiden tuottajamaista. Maata on kuvailtu "maailman apteekiksi". Esimerkiksi HIV-positiivisista köyhien ja keskituloisten maiden asukeista 92 prosenttia käyttää Intiassa valmistettuja lääkkeitä.

Vuodesta 2005 Intialla on ollut voimassa joustava patenttilaki, joka on taannut halpojen lääkkeiden markkinoille pääsyn. Nyt tämä laki pitäisi romuttaa. Sopimuksessa haluttaisiin mennä jopa Maailman kauppajärjestö WTO:n patenttisopimusta (TRIPS-sopimus) pidemmälle.

EU:ta itse asiassa ärsyttää Intian lääketuotanto niin paljon, että unionin rajavartiostoakin on neuvottu pysäyttämään ja tyhjentämään Intiasta Euroopan kautta Afrikkaan matkaavat lääkkeitä kuljettavat rahtilaivat. Vuotaneiden dokumenttien mukaan tulli- ja rajavartioston oikeuksia pysäyttää lääkkeiden vientiä halutaan tiukentaa entisestään.

Ja patentithan eivät vaikuta vain lääketuotantoon, vaan myös esimerkiksi maanviljelyssä käytettäviin siemeniin. Patentoidut siemenet ovat maksullisia, eikä niitä voi vapaasti vaihtaa maanviljelöiden keskuudessa. Ei kuulosta hyvältä maassa, jossa maanviljelöiden itsemurhalukemat ovat jo ennestään huipussaan.

Toiseksi sopimus mättää siksi, että eurooppalaisten supermarkettien rantautuminen Intian markkinoille tulee tuhoamaan pienkauppiaiden toimeentulon. Tällä hetkellä intialainen vähittäiskauppa on suojattu tiukoin säädöksin, mutta isojen supermarkettien, kuten Metron, Tescon ja Carrefourin maahantulo olisi paikallisille tuhoisaa.

Kauppaneuvotteluja on myös kritisoitu läpinäkyvyyden puutteesta. Kritisoijina ovat olleet niin kansalaisjärjestöt, toimittajat kuin europarlamentaarikotkin, joilla ei ole ollut juurikaan tietoa neuvotteluiden kulusta. Neuvotteluihin ovat päässeet vaikuttamaan suurten yritysten lobbarit, samalla kun pienviljelijät, pienyrittäjät ja lääkkeitä vailla olevat ovat puhuneet kuuroille korville.

Komissio kyll? väittää tiedottaneensa parlamenttia neuvotteluista tasaisin väliajoin, mutta silti parlamentaarikot eivät ole edes saaneet nähdä sopimustekstin versioita. Parlamentin valtaan kuuluukin vain mahdollisuus hyväksyä tai hylätä sopimus äänestyksellä – sitten kun neuvottelut on jo tuotu päätökseen. Intiassa vaikuttaminen on ollut vielä vaikeampaa. Paikallisia aktivisteja ei ole kuunneltu ja vielä ei edes ole selvää, keskustellaanko sopimuksesta parlamentissa.

Silti kummatkin osapuolet vaikuttivat vakuuttuneilta siitä, että neuvottelut täytyy saattaa loppuun tavalla tai toisella. Huhujen mukaan komissio on jopa luvannut puoltaa Intialle paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa, jos maa suostuu sopimuksen ehtoihin.

Kun er??ltä komission kauppaosaston virkamieheltä eilen tivattiin asiasta, ei h?n suostunut kommentoimaan huhuja ja yritti vakuuttaa tietotalouden merkityksesta Euroopan hyvinvoinnille. Eipä kehdannut mainita, etta täällä hyvinvoivassa Euroopassakin on monia, joilla ei ole varaa lääkkeisiin – samalla kun esimerkiksi unionin rajan toisella puolella ukrainalaiset voivat huoltaa terveyttään halvoilla geneerisillä vaihtoehdoilla.

Kongossa matkustavaa Eva Nilssonia tuuraa tällä viikolla Malte Arhelger, joka työskentelee Euroopan parlamentissa poliittisena neuvonantajana.

Tappamisella on paljon positiivisia ulkoisvaikutuksia, ainakin selviytyjille. Emmehän me söisi Del Monten säilykepersikoita, ellei Napoleon olisi painostanut insinöörejään keksimään säilykepurkkia. Eikä meillä olisi tietokoneita, elleivät saksalaiset olisi halunneet vallata maailmaa. Ja niin, keksittiinhän internetkin Pentagonissa.

Toissa viikolla kävellessäni päivittäisen tapani mukaan Euroopan Parlamentin kanttiiniin lounaalle, optimismini uusista sivistävistä keksinnöistä heräsi. Silmääni osui juliste (pdf), joka mainosti parlamentissa järjestettävää tapahtumaa.

Tapahtumat eivät sinänsä ole mikään harvinaisuus parlamentissa. Mepit ja lobbarit rakastavat tapahtumia. Mutta tämä juliste herätti erityisesti huomioni. Tutkiessani julistetta näin hävittäjän kiitävän mahtavan Euroopan yllä. Julisteen otsikkona komeili "Ecodesigning European Defence" – eurooppalaisen puolustusteollisuuden ekodesignaaminen. Aloite paikallaan – onhan 2010 biodiversiteetin teemavuosi ja monet teistä lukijoistakin ovat varmasti huolissaan ilmastonmuutoksesta.

Juliste toi myös mieleeni pari kuukautta sitten lukemani Selçuk Balamirin haastattelun saksalaisessa Taz-sanomalehdessä. Haastattelu koski Balamirin ekologiseen sodankäyntiin liittyvää satiirista tuotesuunnitteluprojektia. Eikö olisikin käytännöllistä, jos maamiinat olisivat luonnossa hajoavia, ideaalisti vielä juuri sodan keston mukaisesti? Eikö sotilaita motivoisi enemmän tappaa, jos ammuksissa olisi harvinaisia kasvisiemeniä? Niin ne kontribuoisivat samalla aktiivisesti elämän kiertokulkuun. Vihollisista tulisi lopulta puita, ja yhteiskunta hyötyisi.

Päätinkin kutsua Balamirin paikalle parlamentin tapahtumaan. Olimme kuitenkin hyvin pettyneitä, kun Lazslo Czovek Euroopan puolustusvirastosta ilmoitti jo heti alkuunsa yleisölle, että on turhaa odottaa uusia mullistavia asekeksintöja. Mikä pettymys sivilisaatiolle!

Balamir matkasi tapahtumaan Amsterdamista saakka, ja panelistit puhuivat vain sotilaille suunnatuista tiedotuskampanjoista, joissa muistutetaan sammuttamaan valot huoneesta poistuttaessa. Kuka ikinä, muu kuin ranskalainen konservatiivi Catherine Soullie, päättäisi järjestää tällaisen tapahtuman vain kertoakseen tiedotuskampanjasta lounaspatonkeja mussuttaville Euroopan parlamenttilaisille? Nykypäivänähän varmasti Terminaattorikin laittaa vesihanan kiinni hampaiden harjaamisen ajaksi. Olimme Balamirin kanssa tylsistyineitä.

Onneksi emme kuitenkaan tulleet ihan turhaan. Opimme esimerkiksi sotateollisuuden tuotteiden elinkaaresta kehdosta hautaan. Myös "kestävyydellä" näyttää olevan tässä yhteydessä ihan eri tarkoitus: tyydytä nykyisen sukupolven tarve tappaa toisiaan ilman että vähennät tulevien sukupolvien kyseistä tarvetta.

Mutta meidän ei pitäisi luopua toivosta. Ekologisesta näkökulmasta emme voi valittaa eurooppalaisten sotilaiden hääräilystä Hindu Kushin vuoristossa. Epäekologista dieseliä kuljettaviin autosaattueisiin nimittäin hyökätään usein. Dieseliä käytetään generaattoreihin, joita puolestaan käytetään muun muassa tuottamaan sähköä, jota kuluu silloin kun sotilaat unohtavat sammuttaa valot perässään. Hyökkäysten välttämiseksi panelistit totesivat, että uusiutuviin energialähteisiin on tarvetta investoida.

Kuulostaa lupaavalta, ainakin selviytyjien korvissa.